Lingua franca

[Ilpo Halonen]

aion opettaa enää yhden lukuvuoden ja siirtyä sen jälkeen eläkkeelle, joten olen - ellen nyt vanhanaikainen - niin ainakin vanha kieltenopettaja. Opetuskieleni ovat olleet saksa ja englanti, ja olen opettajana seurannut näiden kielten opetuksen kehityskulkua vuodesta 1980. Aina WWW:n keksimisestä, eli 90 –luvun aslusta asti, olen harrastanut kansainvälisiä projekteja ja muita verkkoaktiviteetteja. Siitä syystä olen seurannut erityisen läheltä englannin kielen muuttumista brittien, pohjoisamerikkalaisten, australialaisten ja eteläafrikkalaisten kansalliskielistä ”lingua francaksi”, eli verkossa tapahtuvan kansainvälisen viestinnän yleiskieleksi.
Kuten yleensäkin, todellisuudessa tapahtuvat muutokset iskeytyvät ihmisten tajuntaan viiveellä. Näin on mielestäni käynyt myös ”lingua francan” kehityksen kohdalla. Ei ole vielä sisäistetty täysin sitä tosiasiaa, että kansainvälisen viestinnän standardiksi on tullut englannin kieli. Englanti on jäänyt elämään vain kielen nimessä, sillä tällä ”lingua francalla” on yhä vähemmän tekemistä Englanti –nimisen maan ja sitä asuttavan kansan kanssa. Tästä huolimatta monet suomalaiset kieltenopettajat yrittävät uskollisesti opettaa oppilailleen oikeata ”brittiääntämistä”, oikeita ”brittitapoja” jne. Toiset taas yrittävät vastaavasti noudattaa ”amerikanenglantia”.
”Lingua francan” aikakaudella isoin muutos on kuitenkin se, että Intian yli miljardista ihmisestä yhä useampi koulusivistystä saanut käyttää tätä kieltä äidinkielenä. Intialaiset lapset ja nuoret oppivat kouluissaan ”brittienglannin” mallin mukaan, koska Britannia Intian vanhana siirtomaavaltana loi sinne aikoinaan koulujärjestelmän perustan. Mallista huolimatta intialaisten puhetapa poikkeaa käytännössä huomattavasti brittimallista, kuten esim. Bollywood –elokuvia seuranneet tietävät.
Kiinalla on toista miljardia ja espanjalla satoja miljoonia puhujia. Kiina on kuitenkin selkeästi kansalliskieli, eikä sillä ole mahdollisuuksia laajeta koko maailmaan. Ei myöskään espanjalla. Englantiin verrattuina kaikki muut kielet ovat ”harvinaisia” kieliä, kun niitä tarkastellaan oman maansa ulkopuolelta. Suomen kieli on harvinaisista kaikkein harvinaisimpia, ja jos pienet kielet kuolevat vähitellen kokojärjestyksessä, niin kuolinkellot voivat soida suomenkielelle jo muutaman sadan vuoden aikavälillä. Vai?
Pitäisikö meidän vastustaa tätä kehitystä kohti ”lingua francaa”? Internet on lisännyt lähes äärettömän paljon maailmanlaajuisen viestinnän mahdollisuuksia. Ja myös itse viestintä lisääntyy räjähdysmäisesti, sekä internetin että matkapuhelinten ansiosta. Viestinnän tosiasiallisen määrän kasvaessa potensseihin kaikkien kielten elintila lisääntyy. Tosiasia on kuitenkin se, etteivät suomalaiset ja hollantilaiset välitä opetella toistensa kieliä viestiäkseen keskenään, vaan kumpikin opettelee englantia. Jopa kiinalaiset ovat hyväksyneet ”lingua francan” ajatuksen.
Jääkö ”harvinaisten” kielten opettamiselle elintilaa Suomen kouluissa? En usko, että jää mikäli vieraiden kielten opetusta jatketaan entiseen tapaan. ”Lingua franca” on mielestäni vienyt perusteet nykyiseltä opetukselta. Ei ole minusta järkevää opettaa samoja yksinkertaisia small talk – tai tilannekohtaisia fraaseja englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi ym. , kuten nykyisin tehdään ns. kommunikatiivisen kieltenopetuksen teorian varjolla. Ehkä oppilaista on hauskaa tilata hampurilaisia tai kokista ruotsiksi, saksaksi ranskaksi tai venäjäksi, mutta opetuksen tosiasiallinen hyöty on lähellä nollaa.
Olen itse oppinut vieraat kielet ns. kielioppi-kääntämismenetelmän aikana. Mielestäni sekin on parempi kuin nykyinen ”harvinaisten” kielten opetustapa, jossa opetuksen tarkoituksena näyttää olevan pikemminkin jonkinlainen pinnallinen matkailun piristäminen kuin oppilaiden varustaminen todellisilla vieraan kielen taidoilla.

Auf Deutsch:
In dem Land, wo es nur 5 Millionen Einwohner gibt und wo die Landessprache Finnisch sehr klein und exotisch ist, bringt die heutige Entwicklung auch Konsequenzen, die in den größeren Ländern nicht gespürt werden. Die Randbedingungen der Existenz der eigenen Sprache werden immer geringer, je überwiegender die beherrschende Fremdsprache Englisch hier wird. Diese Herausforderung der sich verengenden kulturellen Diversität verstehen die Finnen selbst noch nicht, aber sie werden mit dieser Tatsache aufwachen, früher oder später.
Geographisch ist die Lage von Finnland so bestimmt , dass Russland, Skandinavien, Deutschland und in einem kleineren Maß auch die anderen Ostseeländer, unsere Referenzländer sind. Wirtschaftlich, politisch und kulturell gesehen leben und arbeiten wir, leiden und genießen wir mit diesen unseren nächsten Nachbarn zusammen. Das ist unser Schicksal, das kann kein Mensch verändern kann. Wenn Finnen nur Englisch, „lingua franca“ lernen wollen und keine Sprachen ihrer Nachbarn, dann sind wir einfach dumm.

Die Globalisierung der letzten Jahrzehnte hat sowohl die älteren als auch die jüngeren Generationen so verblendet, dass man die Wirklichkeit nicht mehr sehen kann. Als „lingua franca“ des Internets und des internationalen Handels gewinnt Englisch natürlich immer mehr Raum als die erste Fremdsprache der Leute in der Welt. Es ist aber kein besonderer Vorteil für den Menschen, „lingua franca“ zu beherrschen. Alle Gebildeten konnten Latein im Mittelalter. Wenn heute alle diejenigen, die eine Schulausbildung bekommen haben, Englisch können, ist das nur ein Minimum, das jeder eigentlich erreichen sollte.
Als „lingua franca“ muss die englische Sprache auch unter den Schattenseiten ihres Erfolgs leiden. Die meisten lernen Englisch nur wegen des praktischen Wertes der Sprache in der Kommunikation. Wie viele Lernende denken an ein bestimmtes Land oder an eine bestimmte Kultur, wenn sie Englisch lernen. Anders gefragt, wie viele Lernende sind eigentlich an den USA, Großbritannien, Australien, Kanada oder Südafrika im tieferen kulturellen Sinn interessiert, wenn sie Englisch lernen.

English kann man überwiegend mehr als andere Fremdsprachen. Wie viele wichtige Romane liest man eigentlich auf Englisch? Wie viele gute Filme sieht man auf Englisch? Fast alle Hollywood-Produkte werden auch in verschiedenen Landessprachen synchronisiert oder in die Landessprachen übertragen, so dass es keine besondere Motivation gibt, sie im Englischen, in der ursprünglichen Sprache zu erleben. Wie oft erreichen die Englischlernenden eine höhere Stufe in ihren Sprachstudien, so dass sie kulturelle Werte ihres Sprachkönnens genießen würden? Ich behaupte, dass die Liebe an der fremdsprachlichen Kultur bei der englischen Sprache seltener als bei anderen Fremdsprachen erreicht wird, wegen ihrer Rolle als „lingua franca“.
Wenn man eine andere Fremdsprache wählt, zum Beispiel Schwedisch, ist der kulturelle Einsatz der Sprache ganz was anderes. Mit der schwedischen Sprache lernt man notwendig auch viel von der Kultur und der Geschichte eines Landes, das einmal eine Großmacht in Europa war, und das heute ein nordischer Wohlstandstaat und ein Beispiel der Volksbildung und der Erziehung zur menschlichen Toleranz ist. Schwedisch ist die zweite Landessprache von Finnland. Nur unter 5 Prozent finnischer Bevölkerung sprechen Schwedisch als Muttersprache. Trotzdem ist Schwedisch in diesem Land ebenso wichtig wie Englisch, finde ich.
Mein Beispiel hätte auch Deutsch, Russisch oder Französisch sein können. In allen diesen Fremdsprachen ist die kulturelle Auswirkung der Sprache viel anders als beim Englischen.

Als „lingua franca“ muss Englisch, glaube ich, an das Problem der Säkularisierung der Sprache herantreten. Die Sprache verliert nicht nur an ihrer kulturellen Eigenart, worauf ich früher hingewiesen habe, sondern auch an ihrer Integrität. Das Schicksal des Lateins im Mittelalter ist kein gutes Beispiel, denn Latein geriet in Verfall und was davon übrigblieb, nennt man heute Mönchlatein. Aus der heutigen Perspektive der Globalisierung sieht das Schicksal des Englischen als „lingua franca“ nicht ähnlich aus, aber wer kann richtig sagen, wie es mit der Globalisierung weitergeht. Meine Vermutung ist jedenfalls, dass Englisch als „lingua franca“ mehr und mehr gefragt wird. Was aber im Namen der englischen Sprache unterrichtet wird, ist nicht genau das, was die Oxford Universität empfehlen würde. Ich glaube, dass English als „lingua franca“ in unzählige Jargons untergliedert wird, in denen der kulturelle Kern der Sprache äußerst dünn sein wird.

In China hat ein cleverer Typ sogar eine neue, sehr wirksame Methode entwickelt, um großen Massen von Menschen Englisch beizubringen. Leute sammeln sich in Parks oder in anderen offenen Stellen und dann ruft der Vorsprecher englische Wörter so laut wie er kann, und die Massen schreien ihm dieselben Wörter aus vollen Kehlen nach. Sehr eindrucksvoll!

[Pertti Välimäki]

Kyllä kirjoitit mainion kirjoituksen ja vieläpä kieltenopettajana, jotka monesti puolustavat omia opetuskieliään viimeiseen asti. Tämä on tietenkin sikäli ymmärrettävää, että asianomaisen oma tienisti saattaa olla opiskeluryhmien koosta kiinni.
Minua itseäni on jo pidemmän aikaa harmittanut asenne "englantia nyt osaavat kaikki, opiskelkaa harvinaisia kieliä."
Eihän siinä mitään, kyllä oppilas voi opiskella vaikka neljää kieltä yhtä aikaa, mutta jos sitä markkinoidaan kielissä muutenkin vain välttävästi pärjäävälle, tehdään varsinainen karhunpalvelus.
Opiskelijat ovat omaksuneet Linqua francan ajatusmallin jo aikoja sitten, me opettajat näytämme tulevan jälkijunassa.

[Tarmo Ahvenainen]

"Englanti on jäänyt elämään vain kielen nimessä, sillä tällä ”lingua francalla” on yhä vähemmän tekemistä Englanti –nimisen maan ja sitä asuttavan kansan kanssa”

Niinpä. Minusta olisi jo korkea aika lakata hahmottamasta englannin kieltä ylipäänsä "vieraana kielenä"; ts. jonkun toisen kansan kielenä, vaan kaikkia ympäröivän maailmanlaajuisen yhteisön kielenä, ts. jokaisen maailmankansalaisen toisena kielenä. Syntyperäiset kieltenpuhujat ovat tässä enää kuriositeetin asemassa :) Tästä lisää: Ahvenainen, T. 2007. Lingua franca – englanti – tekosyy huonolle kielelle vai opetussuunnitelman uusi punainen lanka? Tempus 4/2007. 16-17.

Mutta tämä ei tarkoita että lingua francan osaaminen riittäisi; se on silti harhaluulo että englannilla pärjää joka paikassa, siksi paukkujen tulisi riittää myös oikeisiin vieraisiin kieliin (esim. saksa, ranska, venäjä). Nythän näin ei ole. Englantia osataan, ja juuri mitään muuta ei.

Sen sijaa en pysynyt perässä kun kritisoit:

"Ei ole minusta järkevää opettaa samoja yksinkertaisia small talk – tai tilannekohtaisia fraaseja englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi ym. , kuten nykyisin tehdään ns. kommunikatiivisen kieltenopetuksen teorian varjolla."

Minusta suurin puute on määrän puutteessa - niin opiskelijoiden kuin tuntien - joka käytetään ns. harvinaisten kielten opiskeluun.