Hei, ota huomioon, kun luot Ning-ryhmää, että ryhmän nimi voi olla vapaamuotoinen, mutta toiselle riville tuleva verkko-osoite pitää kirjoittaa yhteen, siinä ei saa olle erikoismerkkejä eikä ääkkösiä. Siitä tulee siis muotoa: http://nimi.ning.com
Hei, tein nyt pienen flash-video-opasteen (selostan ja näytän ruutukaappauksena), kuinka perustetaan oma Ning, kun käyttäjätunnukset on jo olemassa. Samoilla tunnuksilla, joilla olet täällä jäsenenä, saat oman Ning tai vaikka kymmenen. Kas tästä pääset katsomaan ja kuuntelemaan viiden minuutin opasteen. Yst.terv. Anne
Onko kenelläkään havaintoa freeware-pohjaisesta nuotinnusohjelmistosta, joka sopisi kuorosovitusten tekoon? Käyttö on sen verran satunnaista, että mitään Sibeliusta en malttaisi ostaa.
Mielenkiintoista kuulla, että olette ehkä siirtymässä Moodleen. Meillä on ollut Moodle koululla jo aika monta vuotta. Aiemmin käytinkin sitä projekteihin, mutta sosiaalisen median välineet olen kokenut 'kevyemmiksi' ja helpommiksi käyttää. Mutta k...
eilen
Pertti Välimäki Olen pienen kyläkoulun luokanopettaja, puuhaillut tietokoneiden parissa jo 80-luvun lopulta saakka. Verkkoaddikti
eilen
Susanna Auvinen Täytyy yrittää pysyä ajan hengessä mukana. Eli täällä siis nyt opettelen aivan vihreänä tätä systeemiä...
eilen
Sisko Kulmala kiinnostus sosiaalisen median käyttämisestä opettamisessa
eilen
Hanna Kurkaa-Kaljunen Olen ekaa kertaa sosiaalisen median koulutuksessa ja löysin sivustot surffaillessani.
Kommenttitaulu (4 kommenttia)
Sinun tulee olla Vinkkiverkko:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon