Vinkkiverkko

Oppimisen ja opettamisen verkkoja

Estääkö arviointi uusien työmuotojen soveltamista? Millaiseen tietokäsitykseen nykyiset arviointimenetelmät perustuvat? Oletko kokeillut jotain uutta? Mitä haluaisit muuttaa, mitä säilyttää?

Katselukerrat: 172

Vastaukset tähän keskusteluun

Marja, minua kiinnostaisitietää miten arvioit esim. tuon kiitettävän ryhmätyötaidoissa. Seuraatko oppilaiden ryhmätyötä koko ajan ja teet arviointia vai arvioivatko opiskelijat itse. Miten ryhmätyön tuotos (paperilla/netissä/esitys) vaikuttaa yksittäisen opiskelijan arvosanaan?

MR

MarjaO sanoi:
Arviointi on parhaimmillaan hyvä työkalu oppimisen ohjaamiseen. Oletetaan, että haluan jollain kurssilla ohjata opiskelijoita juuri yhteiseen tiedon rakenteluun. Voin antaa etukäteen arvioinnin kriteerit: esim. kolmesta seuraavasta ryhmästä on saatava korkein arvosana, jos haluaa kiitettävän. Esim.
Kiitettävän kriteerit ryhmätyötaidoissa: opiskelija onnistuu saamaan muun ryhmän toimimaan hyvin, saa muutkin antamaan parastaan yhteiseen prosessiin, kaikkien kyvyt heijastuvat lopputuloksessa, ryhmän prosessi on ollut sekä tunne- että tehtävätasolla taitavaa.
Kiitettävän kriteerit tutkijan taidoissa: hyvä kriittinen kyky arvioida omaa ja muiden tutkimusta, kyky esittää oikeita kysymyksiä, tutkimusmenetelmien hyvä hallinta ja toteutus, prosessin aikainen kehittyminen
Kiitettävän kriteerit tiedonhankinnan taidoissa, kyseisen oppiaineen ajattelutavan tuntemuksessa, soveltamisessa jne. voisivat olla myös mukana, kurssista riippuen kriteerien ryhmät voivat vaihdella.
Arviointimatriisista voi rakentaa hyvinkin kattavan.
Tällaisesta haaveilen. Toistaiseksi en ole toteuttanut kovin kattavasti, mutta olen ainakin sosiaalipsykologiassa törmännyt tarpeeseen saada sellaiset perusteet arvioinnille, jotka eivät riippuisi temperamenttipiirteistä vaan kehittymisestä ja myös prosessin aikaisesta toiminnasta.

Nettityöskentelyä olen joskus arvioinut niin, että riittävällä (laadullisesti ja määrällisesti) nettiosaamisella voi korvata yhden koetehtävän etukäteen.
Pari nopeaa ajatusta:

* Arviointi ei saa olla vain yhden arvioijan asettamiin kriteereihin perustuvaa. Jotain yleisiä kriteereitä täytyy olla. Opettajissakin on mätiä omenia. Malliesimerkki: opettaja jää kiinni siitä, että on antanut samoilla pisteillä eri numeroarvosanoja kokeista. Opettajan selitys: "Minä kyllä tiedän ketkä tarvitsevat vähän lisämotivointia opiskeluun." Tällaista ei tule suvaita vaan se tulee kitkeä juurineen pois. Tietokoneistetut kokeet ja muut arviointimenetelmät tarjoavat paljon mahdollisuuksia muuttaa monotonisen kokeiden kaavan.

* Arvioinnin tulee olla yleisesti oikeudenmukaista. Sen on oikeasti mitattava osaamista / oppimista. Voisi tietysti ajatella, että hyppäämme innolla kaikki Ruotsin malliin, jossa tasavertaisuuden ihannoinnin nimissä on laskettu jatkuvasti rimaa, jotta kaikilla olisi kivaa. Lopputulos: opiskelijat ovat helisemässä jatko-opintopaikoissaan. Suomessakin on nähtävissä samaa: maaseutulukion priimus ei välttämättä ole edes eliittilukion keskitasoa. Siinähän sitä sitten ihmetellään kun joutuu tiukan paikan eteen.

Tässä olisi kyllä OPH:lle tai miksei muillekin toimijoille tekemistä: verkkoon opiskeluympäristöjä, joista saa suoraa ja yhteismitallista palautetta omasta osaamisestaan.
MR,

ainakin tähän asti olen käyttänyt sekä opiskelijoiden itsearviointia että omia havaintojani. Tällaiseen on pakko liittää ohjaava keskustelu, ja lisäksi ajattelisin, että ryhmätyötaidot voivat olla esimerkiksi yksi viidestä kriteeristä, joita eri tavoin yhdistelemällä voi osoittaa kiitettävää taitoa. Onhan perinteinen vastaustekstikin monen muuttujan summa. Joku on hyvä tieteenalalle ominaisessa ajattelussa, toinen kriittisyydessä, kolmannella on loistava tutkimusäly, neljäs osaa soveltaa upeasti. Missään nimessä en halua tilanteita, joissa kukaan voi syyttää ryhmää omasta arvosanastaan.

Sosiaalipsykan kursseilla olen käyttänyt arviointia, jossa ryhmä tekee tutkimuksen, opiskelija lisäksi omaa tietoaan osoittavan yksilöllisen sanakokeen ja koko kurssin aktiivinen toiminta arvioidaan kolmantena muuttujana (loppuarvioinnissa n. 1/2, 1/3 ja 1/6 osuus arvosanasta, en ole osuuksia laskenut laskimen kanssa vaan arvosana on keskusteltu kunkin yksilön kanssa; itsearvioinnissa kysyn aina myös opiskelijoiden subjektiivisia tuntoja oppimisprosessistaan sekä tutkimusryhmän toiminnasta). Saman tutkimusryhmän kaksi jäsentä voi saada eri loppuarvosanan. Vaativampana tämän koen kuin perinteisemmän koearvostelun, koska joudun perustelemaan arvosanat ihan eri tavalla. Varsinkin kun tutkimukset pakkaavat olemaan aika laadukkaita.

Yksittäisiä ryhmätöitä en ole yleensä arvioinut erikseen. Uskon, että työskentelyprosessi kaipaa myös mahdollisuuksia tehdä kokeiluja, joita ei heti arvioida. Hyvä ryhmätoiminta palkitsee aina myös itse itsensä ja parantaa oppimistuloksia ilman arviointiporkkanoitakin.
Eliaksen kommentissa tullaan jälleen tähän arvioinnin hetteikköön, sen eri tahoja palvelevaan tehtävään. Yhteiskunnan intressissä on tämä kaikenpuolinen seulominen, erilaisten yhteismitallisten kriteerien hakeminen, paremmuusjärjestykseen laittaminen.
Väitänpä kuitenkin, että tätä arviointia tulee käyttää sangen säästeliäästi, vain erilaissa opiskelun taitekohdissa, kun on pakko saada ulos vertailukelpoinen todistus. Muussa arvioinnissa on syytä keskittyä opiskelijan suoritustason kohentamiseen, kaikilla opiskelun osa-alueilla. Sillä mikään ei ole niin riipaisevaa kuultavaa kuin kolmasluokkalainen, joka nelosen koesuorituksen nähtyään lausuu: "Mä olen ihan surkee!"
Pertti Välimäki sanoi:
Muussa arvioinnissa on syytä keskittyä opiskelijan suoritustason kohentamiseen, kaikilla opiskelun osa-alueilla. Sillä mikään ei ole niin riipaisevaa kuultavaa kuin kolmasluokkalainen, joka nelosen koesuorituksen nähtyään lausuu: "Mä olen ihan surkee!"

Mitä tarkkaan ottaen tarkoitat sanomalla "muussa arvioinnissa on syytä keskittyä opiskelijan suoritustason kohentamiseen"?

* kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta?
* positiivisten osa-alueiden esille ottamista?

Ennen kaikkea - mitä se kohentaminen tarkoittaa jos ei mitata jotain? Kun tuloksia kohennetaan, niitä täytyy mitata, jotta erot havaitaan. Tulta kohennetaan sen vuoksi, että saataisiin kuumempi ja paremmin palava liekki aikaan. Mutta mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa se, että "arvioinnissa keskitytään opiskelijan suoritustason parantamiseen"?

Ei sillä arvioinnilla tietysti tarvitse pyrkiä masentamaan ja nujertamaan oppilasta. Sen kuitenkin on tarkoitus antaa myös oppijalle itselleen realistinen kuva tämän taidoista.

Omia kokemuksia on lukutoukka-asioiden lisäksi musiikinopinnoista. Mikään ei ole laulajalle niin tärkeää kuin hyvä, perusteltu, kriittinen arviointi. Yleensä arvioimassa on kollegio eli joukko laulupedagogeja, jolloin käytettävä käsitteistö on laulunopetuksessa käytettävää käsitteistöä.
Tarkoitan kumpaakin. Sekä

kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta että
positiivisten osa-alueiden esille ottamista.

Minulle mittariksi riittää useimmiten oppilaan naamanilmeet ja käyttäytymisen kohentumisen huomaa ihan jokapäiväisessä luokkatyöskentelyssäkin.
Eikä sen pikkuoppilaan arvioimisessakaan niin kauhea kiire ole. Kyllä ne elämän realiteetit kerkiää opettelemaan myöhemminkin.
Ryhmässä Arviointi "Miten arviointia pitäisi kehittää"
Käyttäjän Inari Gebhard lähettämä 5. helmikuu 2010 kello 21:53
Näytä jäsenen Inari Gebhard blogi

Miten arviointia pitäisi kehittää?
Olenpa arviointitilanteissa kuullut yhtä sun toista ! Kun
arvioimassa on kollegio eli joukko laulupedagogeja, jolloin käytettävä käsitteistö on laulunopetuksessa käytettävää käsitteistöä.Jo käsitteistön merkitys on useimmilla laulupedagogilla täysin erilainen .Tunnetaanko suomessa esimerkiksi termiä Colpo do glottide ? Voin suoralta kädeltä vastat että ei tunneta .

http://www.provoce.suntuubi.com/?cat=22
http://www.completevocalinstitute.com/?q=en/Vocal-Technique/CVT-intro ( Tässä metodissa kuulemma opiskelija saa itse toivoa mitä ja miten opettaja häntä opettaa ! )

Lainaan itseäni vastauksestani 29. lokakuu 2009 Jarmo Tanskaselle .
Yleensä opiskelija on tyytyväinen opintojen alkeisvaiheessa. Vaikeudet alkavat syventämisvaiheessa jolloin usea antaa periksi , yleensä harva jatkaa , kun ei voi olla heti tyytyväinen. Vaativilla aloilla onnistuakseen henkilöllä on oltava tietty määrä ominaisuuksia , kaikkien ominaisuuksien ei tarvitse olla maksimissa, mutta jos yksi vaadittava ominaisuus puuttuu tyystin, ei henkilö ole kelpoinen alalle .Pidemmälle edetessään opiskelijalla on edessään täydellinen muutos totutuissa elämäntavoissa, muutoin ei tapahdu edistymistä. Vaativat alat tarvitsevat tästä syystä aikaa. Onko kellään tähän nykyaikana halua ja mahdollisuuksia ? Toivottavasti tyytyväisyys ei ole ainoa asia, jota opiskelussa tavoitellaan ! Nykyään ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja siksi ei synny enää loistavia osaajia ja tähtiä. Nykyihminen ei haluakkaan kilvoitella, hän haluaa elää mukavasti . Opetus ja sen arviointi on sopeutettava tämän mukaisesti.
Olisiko eri aloilla arvioinnin kulttuurissa eroja? esim. ammatillisella puolella (nuorisoaste) työnantajat haluavat hyviä työntekijöitä. (yleensä ymmärtäisin sen, että osaavat ryhmätyötä ja kykenevät oppimaan ja näyttämään kiinnostuksensa alalle). Luokkatilanne on varsin kaukana todellisuudesta, voidaan tietenkin kysyä mitä mieltä on yleensäkään "tuupata nuoret samaan luokkaan".
Opettajan osaksi on tullut entistä enemmän kasvattaminen. Sen arviointi tuntuu välillä kohtuullisen haastavalta. Vaikka arviointi kohdistetaan perinteisiin tietoaineisiin, niin sisään on leivottu kasvatusta ja arvoja opetussuunnitelmassa.

Harmi, että törmäsin tähän keskusteluun vasta nyt. Kirjoitan myös tästä blogiini. Muutama asia kuitenkin. Asetan kognitiivisen arvioinnin rinnalle metakognitiivisesten taitojen harjoittelemisen itsearvioinnin kautta tärkeäksi. Itsearviointi sekoitetaan yleisesti opettajan tekemän arvioinnin rinnalle, vaikka niiden funktio on erilainen. Vertaisarvioinnin tehtävä minusta on erityisesti metakognitiivisten taitojen kehittäminen. Prosessin arvioinnissakin ajoitus, kohdentaminen ja yhteisöllinen jakaminen ovat keskeisiä asioita. Keskustelut ja oppimispäiväkirjat ovat jo kaikkialla arkea. Ainakin Helsingin okl:ssä opiskelijat ovat oppimipäiväkirjoja kurkkuaan myöten täynnä.  Prosessin arvioinnin opettajan  näkökulmasta tekee haastavaksi tasa-arvoisuuden, oikeuden mukaisuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus. Erottelutyylit ja oppimistyylit tuottavat saman aiheen ympärillä erilaista yksilön oppimisprosessijälkeä. Olisiko arvioitava ryhmän prosessia tai ryhmässä yksilön prosessia, vai molempia? Sitten on vielä se kannustavuudenkin näkökulma. Kuten Miikka kirjoitti, jokaisesta puheenvuorosta löytyy konsensusta. Tuohon Anun puheenvuoroon on helppo yhtyä. Oppiminen on tärkeää. Sehän tarkoittaa reflektiota. No mitä se sitten oikeastaan on ja miten sitä ohjataan? Ei sitä itsestään synny. Pänttää mitä pänttää, mutta miten pänttää.

RSS

© 2017   Created by Anne Rongas.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot