Oppimisen ja opettamisen verkkoja
Valitettavasti tämä keskustelu on juuri suljettu, eikä siihen voi vastata.
Tagit:
Oulun lääninhallitus on laatinut yhteistyössä aikuiskoulutusorganisaatioiden (kaikki koulutustasot) kanssa aikuiskoulutuksen kehittämisohjelman ja perustanut Aito-työryhmän, jossa nämä opetuksen järjestäjät kehittävät koulutusta ja yhteistyötä, tietenkin tarjontapuolen näkökulmasta. Aito-ryhmä kokoontuu ajankohtaisten kysymysten parissa useita kertoja vuodessa. Mielestäni siltä osin puitetekijät ovat kunnossa. Lieneekö tällaista muilla lääneillä?Opiskelijoiden ääntä en tiedä täälläkään päin yhteen kootun.
Aloitin juuri opiskelun aikuisopiskelijan Helsingin Liiketalousopistossa ja pohdin tätä samaa kysymystä. Olin nimittäin odottanut, että koulutuksen alussa olisi esittäytynyt joku aikuisopiskelijoiden edustaja??? Hämmästyin hieman kun tajusin, että sellaista ei vain yksinkertaisesti ole.
On tietysti selvää, että se helpottaisi toimintaa oppilaitoksen näkökulmasta, saatika sitten aikuisopiskelijan arkea. Luultavasti se myös vähentäisi opintojen keskeyttämistä jos olisi mahdollisuus jonkinlaiseen vertaistukeen ja kokeneemman apuun.
Taidanpa ottaa tämän puheeksi. Ehkä jopa voisin tehdä jonkun kanssa siihen jotain suunnitelmaakin. Olen tehnyt pienimuotoista kehitystyötä ja tiiminrakentamista sivujuonteena entisessä työssäni, sekä ollut nuoruudessani oppilaskunnan puheenjohtajana niin jotain käsitystä voisi olla. Joo, ehkäpä. Voinhan täräyttää siitä vielä palasen näyttöönikin. ;) Oppilaitoksessani aikuisopiskelijoita ainakin riittää ja varmasti siellä olisi asiasta kiinnostuneitakin.
Jos näitä elimiä olisi useammassa oppilaitoksessa voisi jonkin näköinen verkosto rakentua eri oppilaitosten välillä ja sitten täältä voisi syntyä osaamista jolla voisi olla sanottavaa jossain valtakunnallisessa verkostossa tai yhdistyksessäkin.
Mitä mieltä muut ovat, olisiko tässä jotain siementä johonkin?
Hei, liityn mukaan keskusteluun, olen toiminut 20 vuotta ammatillisessa aikuiskoulutuksessa ja olen ay-aktiivi ja sitä kautta päässyt näkemään myös sitä, miten aikuiskoulutuspolitiikkaa rakennetaan ja miten siihen vaikutetaan.
Jotta tällainen aikuisopiskelijoiden verkko pääsisi edustamaan asiakkaan ääntä, se valitettavasti nykyisissa rakenteissa todellakin edellyttäisi järjestäytymistä ja rekisteröitymistä. Sinällään se on hyvä ajatus, mutta itse olen menettänyt uskoni järjestöpolitiikkaan. Siksi toisekseen, esim. oman oppilaitokseni opiskelijaedustajisto kuoli jo yli kymmenen vuotta sitten kiinnostuksen puutteeseen.
Olen vierestä seurannut Varsinais-Suomen Aikuiskoulutusstrategian syntymistä ja saanut siihen jopa hieman vaikuttaa (OpinOvi-hankkeen edustajana). Projektia vetänyt Mika Helvä piti koko strategiatyön ajan blogia, josta pystyi seuraamaan prosessin etenemistä ja vaikuttamaan pääsi halutessaan esim. osallistumalla verkkokyselyihin. Mielestäni edustaa uutta toimintakulttuuria, joka toivottavasti leviää! Yksi innovatiivinen ihminen voi saada paljon aikaan. - Toisaalta, kun istuin myös MYR:n koulutusjaoston kokouksissa, joissa startegia lopullisesti hyväksyttiin, näin kuitenkin selvästi vanhan toimintamallin "jyräävyyden": lopullista ääntä käyttävät järjestöjen ja organisaatioiden edustajat, jotka valitettavasti ovat usein niitä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta tai tietoa asioista.
Sitkeästi verkostoitumalla ja pyrkimällä mielipiteiden kanssa julkisuuteen voidaan saada ääntä kuuluville, mutta kuten sanoin, on päätöksentekomekanismeissa, rakenteissa sekä asenteissa tapahduttava suuria muutoksia ennen kuin asiakkaan ääni pääsee oikeasti vaikuttamaan päätöksiin. - Mutta jostain on aloitettava. Pahinta on, jos ei edes yritetä.
Benny Tulirinta sanoi:Aloitin juuri opiskelun aikuisopiskelijan Helsingin Liiketalousopistossa ja pohdin tätä samaa kysymystä. Olin nimittäin odottanut, että koulutuksen alussa olisi esittäytynyt joku aikuisopiskelijoiden edustaja??? Hämmästyin hieman kun tajusin, että sellaista ei vain yksinkertaisesti ole.
On tietysti selvää, että se helpottaisi toimintaa oppilaitoksen näkökulmasta, saatika sitten aikuisopiskelijan arkea. Luultavasti se myös vähentäisi opintojen keskeyttämistä jos olisi mahdollisuus jonkinlaiseen vertaistukeen ja kokeneemman apuun.
Taidanpa ottaa tämän puheeksi. Ehkä jopa voisin tehdä jonkun kanssa siihen jotain suunnitelmaakin. Olen tehnyt pienimuotoista kehitystyötä ja tiiminrakentamista sivujuonteena entisessä työssäni, sekä ollut nuoruudessani oppilaskunnan puheenjohtajana niin jotain käsitystä voisi olla. Joo, ehkäpä. Voinhan täräyttää siitä vielä palasen näyttöönikin. ;) Oppilaitoksessani aikuisopiskelijoita ainakin riittää ja varmasti siellä olisi asiasta kiinnostuneitakin.
Jos näitä elimiä olisi useammassa oppilaitoksessa voisi jonkin näköinen verkosto rakentua eri oppilaitosten välillä ja sitten täältä voisi syntyä osaamista jolla voisi olla sanottavaa jossain valtakunnallisessa verkostossa tai yhdistyksessäkin.
Mitä mieltä muut ovat, olisiko tässä jotain siementä johonkin?
Tervetuloa
Vinkkiverkko -palveluun
© 2009 Luonut: Anne Rongas Ning-sivustossa. Luo oma sosiaalinen verkostosi